maanantai 3. marraskuuta 2008

Uusia tuulia

Olemme muuten taas reenanneet. Muutimme tuossa taannoin hieman lähestymistapaa: Lootus pakotettiin liidaamaan hommaa ja me Jarkot yritämme tulla perässä. Lisäksi kaimani Jarkko vaihtoi sähkökitaraan. Vielä kun tremolon saisi siihen. Lisää Kari Tapiota luvassa.

keskiviikko 12. maaliskuuta 2008

Lutakossa väijyy myös ystäviä

Pitkästä aikaa pääsismme taas treenaamaan lauantaina. Vähän väsytti, kun aiemmin päivällä olleisiin treeneihin oli pitänyt rapulakin hankkia ja sitä olin hieman paikkaillut. Näin myös kaimani Jarkko, jonka kanssa kävimme pitsalla ennen kämpälle saapumista. Oli kyllä tuhti ja maukas se viking boat. Tyhmyyksissäni sen tietysti kokonaan söin.

Itselläni oli eväänä kotiviiniä ja kaimani kioskilta haki olutta ja sitten vaan Lutakkoon. Ensimmäinen ongelma oli, miten päästä sisään, kun ulko-oviin ei avainta meillä ole. Onneksi Tanssitalossa treenaan näköjään vihollisten lisäksi myös ystäviä ja erään bändin jäsen meille ovet avasi.

Soitin kaimani upouudella sg-bassolla. Ihan hyvä, muttei Columbukseni vertainen. Paria uutta hulvatonta biisiä kokeiltiin ja aiemmin opittuja treenattiin parempaan kuntoon. Kyllähän se siitä. Kokeilin Jarkon tekemää Hiivattia ihan täysillä. Siis kaikki namiskat kaakossa. Kyllähän se pörähti.

torstai 14. helmikuuta 2008

Vihollisbändi

Edelliset treenit osin hieman epäonnistuivat, koska vihollisbändi ei ollut nettiin tekemäämme treenikämppävarausta huomannut ja näin ollen emme siis päässeet lainkaan soittamaan. Joimme kuitenkin hieman kaljaa ja kuuntelimme muutamia Kari Tapion levytyksiä viiksekkään solistimmen asunnossa.

Eräänä iltana kävimme myös jameissa. Kolme kappaletta esittämällä sai kukin oluen. Hyvää harjoitusta sekin.

sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Eturengas

Perjantaina oli hyvät treenit. Tällä kertaa soitettiin sitä Irwiniäkin ja oluttakin juotiin ihan asiallisesti. Tosin itse saavuin paikalle myöhässä, koska joku ruoja oli varastanut polkupyörästäni eturenkaan ja jättänyt tilalle vallan kelvottoman vastaavan.

Yhtyeemme riemastuu aina, kun pääsemme soittamaan Kari Tapiota. Pitäisikö tästä olla huolissaan?

Jälleen tuli myös todettua se mielenkiintoinen seikka, että mitä enemmän juon olutta, sitä enemmän lähtevät bassokuviot lapasesta. No onhan se tavallaan ihan hauskaa.

Taustalaulaakin yritin ja myöhemmin illalla kuppilassa keskusteltiin mahdollisesta huuliharputuksesta. Solistille sitä vastuuta yritin tyrkyttää.

lauantai 19. tammikuuta 2008

Noniin, toiset treenit takana. Vähän lyhyet, mutta ihan hyvät. Uusia biisejä kokeiltiin ja juotiin hieman olutta. Olen suomalainen sai aivan uuden ilmeen rokkibassokuvion myötä. Siinä on mummot ihmeissään, jos joskus kuulevat. Tai sitten eivät ole. Kuka sitä bassoa nyt kuuntelisi.

Hieno vintagebassoni sai myös uuden tallan. Vähän paksummasta rautanaulasta viilatun, kuin edellinen. Kyllä nyt kelpaa pompotella.

Itse olen ottanut haltuun Irwiniä. Noita täytyy treenata bändin kanssa muutama kyllä ja ehdottomasti.

perjantai 11. tammikuuta 2008

Ensimmäiset treenit

Tänään oli sitten ensimmäiset treenit. Ihan hyvältä vaikuttaa: Martti Servot ja Kari Tapiot ja Baddingit irtosivat kivasti, Leevit ja muutkin lupaavasti. Ja Columbus-bassoni, jonka päätin olevan vintagea, toimi myös hienosti. Joimme myös olutta, niin kuin asiaan kuuluu.

Sovituksia pitää vähän miettiä ja ottaa lisää biisejä treenilistalle. Väsäsin jo parit laput Kolmannen naisen kappaleista, kirjastosta voisi käydä etsimässä Irwiniä. Eppu Normaalinkin biiseistä olisi mukava saada tuore kuulokokemus, ennen kuin niitä alkaa veivata.

lauantai 5. tammikuuta 2008

Perustamiskokous

Eilen pidimme bändinperustamiskokouksen. Saavuin kohtaamispaikkaan noin klo 20.00. Kaimani oli jo paikalla. Pienen odottelun jälkeen saapui myös laulajamme. Istuimme pöytään, totesimme penkit huonoiksi ja vaihdoimme pöytää.

Uudessa pöydässä pääsimme vihdoin alkuun, eli tilasimme oluet. Sitten naputimme mustekynällä pöytää kokouksen alkamisen merkiksi. Seuraavaksi mietimme, että ’mitäs, mitäs?’.

Aloimme miettiä artisteja ja kappaleita, joita haluaisimme esittää ja niitä löytyikin melko lailla mukavasti Kari Tapiosta Eppu Normaaliin ja Dave Lindholmista Martti Servoon. Totesimme, että aika moneen löytyy laputkin ja annoimme solistin tehtäväksi tuoda muutamat treeneihin, jotka sovittiin pidettäviksi ensi viikolla.

Enää jäi keksimättä bändin nimi. Hyviä ehdotuksia olivat ainakin Lootus ja Jarkot sekä Valkoinen Lootus ja Eilisen Teeren Pojat.

Tästä se lähtee, lisää ensimmäisten treenien jälkeen.